Suomalaista käsityötä

Kaikki Kalevala-korut on aina tehty käsityönä Suomessa. Tänä päivänä Kalevala-korut valmistuvat huippumodernilla tehtaallamme Helsingin Konalassa, yli 70 korualan ammattilaisen saumattomana yhteistyönä. Osoitukseksi siitä, että Kalevala Koru on aidosti suomalainen koruvalmistaja ja Kalevala-korut kotimaisia koruja, yrityksellemme on myönnetty Avainlippu-tunnus.

Jokainen Kalevala-koru kulkee keskimäärin 10 käsiparin kautta ennen kuin koru on asiakkaalla

Tehtaallamme modernin teknologian uusimmat innovaatiot kohtaavat suomalaisen kultasepäntyön vuosisataiset perinteet. Korujen tekeminen on edelleen hyvin pitkälle käsityötä. Jokainen Kalevala-koru kulkee keskimäärin kymmenen käsiparin kautta matkalla aihiosta valmiiksi koruksi.

Vastuullisesti Suomessa käsintehty: meille on arvovalinta valmistaa Kalevala-korut Suomessa, ja ylläpitää suomalaista kultasepäntaitoa ja koruvalmistuksen perinnettä. Näin on toimittu jo 86 vuoden ajan ja tulemme toimimaan edelleenkin.

Kuinka koru syntyy?

Oletko koskaan ajatellut, kuinka metallilevyn kappaleesta tai kourallisesta metallirakeita syntyy koru? Minkälaisia menetelmiä ja välineitä siihen tarvitaan, minkälaisia työvaiheita ja osaamista? Kerromme alla kahdesta valmistusmenetelmästämme, valamisesta ja prässäämisestä.

Käsintehty tarkoittaa meillä todellakin käsin tehtyä.

Valaminen

Valtaosa koruistamme tehdään valamalla. Valimossamme on moderneja uuneja, valukoneita, pesureita ja vilkkuvia digitaalinäyttöjä. Vaikka tekniikka on kehittynyt, ei ikivanha perusperiaate ole muuttunut – valaminen on sulatetun metallin kaatamista muottiin, jossa se jäähtyessään jähmettyy korun muotoon.

Metallien valamisella on takanaan tuhansien vuosien historia. Suomessa valettiin taidokkaita koruja jo rautakaudella.

Katso videolta, miten kumimuotti, vahapuu, metallilieriö ja kipsi liittyvät Timanttioksa-kultasormuksen valmistukseen ja miten muotoilijan luonnoksesta syntyy suomalaisena käsityönä taitavasti valmistettu koru.

Prässääminen

Prässäämisessä korun muoto ja koristekuvio lyödään metallilevyyn teräsmuottien avulla. Tehtaamme prässisalissa on aitoa vanhan ajan konepajatunnelmaa: voiteluöljyn tuoksua, jykeviä koneita, joista vanhimmat ovat palvelleet jo yli puoli vuosisataa, sekä usein melkoinen pauke. Metallikappaleet jysähtävät toisiaan vasten tuhansien kilojen puristusvoimalla. Koruista pienin ja siroinkin voi vaatia syntyäkseen raakaa voimaa.

Esimerkiksi rakastetun Sydänsormuksen monivaiheinen matka alkaa prässisalista lyödyistä aihioista päättyen lopulta kymmenen käsiparin kautta valmiiksi koruksi.

"Jos tässä kiirehtii, saa katua myöhemmin"

Kurkista Kalevala Journal -artikkelissa Euroopan moderneimmalle korutehtaalle ja saat tietää missä kohtaa kannattaa hidastaa.

Tutustu koruammattilaisten työhön.

Tervetuloa!

Korun valmistuksessa on jotakin taianomaista. Kalevalan tehdaskierroksella pääset tutustumaan vastuulliseen koruvalmistukseen, muotoiluun ja hyvän tekemiseen, Kalevala Korun historiaan ja tähän päivään.